heini-halinen

Hyvän työn tarina: Heini, visuaalisen viestinnän suunnittelija

”Muistan että äidilläni oli valtava kirjavarasto taidekirjoja ja kiinnostuin niistä ollessani noin 11-vuotias. Silloin jo tiesin, että haluan tehdä työkseni jotakin sellaista, missä voin piirtää. Olisin halunnut vaatesuunnittelupuolelle opiskelemaan, mutta siinä oli sellainen pieni miinus, että olisi pitänyt osata myös ommella, enkä ollut hyvä ompelemaan. Samoihin aikoihin sain tietää, että Hollolan Kukonkoivussa voi opiskella audiovisuaalisen viestinnän media-assistentin opintoja ja hain sinne. Kun sain lapun, että pääsin sisään, niin laitoin vielä raksin ruutuun, että haluan suorittaa kolmoistutkinnon. Näin sain suoritettua myös lukion samalla – osittain sosiaalisesta paineesta. Tosi varhaisessa vaiheessa siis on tullut itselle selväksi, että käsillä haluan tehdä töitä.

Heini Lahden Muotoiluinstituutin edustalla 2007 aloittamassa medianomin koulutusta.

Visuaalisena suunnittelijana olen enemmänkin suuntautunut mainostoimistopuolelle enkä niinkään esimerkiksi pelkkään kuvitukseen. Harrastuksena toki piirrän ja maalaan, näin pysyy nekin taidot tallella ja se tuo tasapainoa tietokonetyölle. Ihan opintojen aluksi maalattiin ja piirrettiin paljon, mutta sitten keskityttiin enemmän kaikkeen muuhun. Reilu kymmenen vuotta myöhemmin, maisteritutkintoa suorittaessani, otinkin sitten enemmän vapaavalintaisia kursseja, joissa pääsi maalaamaan ja harjoittamaan omaa motoriikkaa uudelleen siihen hommaan. Olen kyllä ollut todella onnekas, että olen nuoresta saakka tiennyt, mitä haluan tehdä ja sitten se on vienyt mennessään. En osaa kuvitella mitään muita ammatteja kuin tämän.

Pakko sanoa, että tässä ammatissa melkein kaikki tulee opittua kantapään kautta. Varsinkin oman jaksamisen kanssa on ollut tekemistä, etenkin nuorena. Nykyään osaan jo tosi hyvin arvioida mihin pystyn ja minkä verran jaksan, enkä edes yritä väkisin, jos ei onnistu. Ja välillä on ollut sellaisiakin vastoinkäymisiä, että olen ollut ihan lopen kyllästynyt omaan ammattiini ja miettinyt, että nyt kyllä vaihdan ammattia kokonaan. Nekin tilanteet on useimmiten tulleet siitä, että työ on tosi hektistä ja stressaavaa. Kun tekee töitä omalla päällään, niin työtunnit täytyy tehdä silloin kuin oma pää toimii parhaiten. Nyt kun pääsee itse yrittäjänä vaikuttamaan siihen, milloin työni teen, niin mullahan on tosi ideaali tilanne. Voin käyttää ajan työhön juuri silloin kun se on tehokkainta. Kun saa idean päälle, niin sen työn voi tehdä vartissa. Pakotettuna samaan hommaan saa helposti menemään vaikka 15 tuntia.

Mun tähtihetki oli gradun aikoihin, tein gradua ihmisen luovuudesta. Kun sisäisti sen kaiken, mitä luovuudella tarkoitetaan, niin se veti kyllä tosi nöyräksi. Se, miten sisäänrakennettu ominaisuus luovuus on, ja että loppujen lopuksi ihan jokainen pystyy sitä hallitsemaan. Luovuus perustuu paljon aivojen ja kehon toimintaan ja on tosi luonnollinen asia. Luovuus on todellinen yhdistävä tekijä ihmiskunnassa ja kun tämän kaiken sisäisti, niin onhan se aika siisti juttu!

Heini on kiitollinen tukiverkostaan, joka kertoo aina välillä pysähtymään. Kuvassa kummipojan muistutus gradukeväälle 2019.

Mulla projekti alkaa aina sillä, että perehdyn siihen, mitä asiakas tekee. Asiakas voi olla pieni yksinyrittäjä tai suuri yritys tai organisaatio, mutta aina aloitan tekemällä pohjatyöt huolella. En ikinä lähde tekemään sellaista suunnittelua, millä ei ole minkäännäköistä pohjaa. Toki se rajoittaa mun työtä, koska pidän työlläni aina tietyt raamit. Mutta mä nautin siitä, kun saan analysoida ja tutkia sitä, mitä mä oon tekemässä ja kenelle. Tutustun myös tarkasti siihen, mikä mun asiakkaan yleisö on, jotta mun tekemä viestintä varmasti toimii. Tulevaisuudessa haluaisin myös sellaisia omia projekteja, joissa voisin leikkiä visuaalisesti enemmän.

Koronan myötä olen miettinyt paljon sitä, mitä haluaisin tehdä. Se on varmaa, että tällä alalla jatkan, mutta vähän ehkä suuntaudun eri tavalla tulevaisuudessa. Olen ollut usean vuoden ajan mainospuolella ja tehnyt paljon yritysviestintää, mutta nyt olen alkanut hahmottelemaan mun suuntaviivoja uudelleen. Haluaisin tehdä enemmän töitä tieteen parissa. Siinä joutuu opettelemaan niin paljon asioita ja siitä mä tykkään, kun saa oppia koko ajan uutta. Tiedealalla on niin paljon kaikkea, mitä on vaikea selittää ja haluan olla mukana viemässä tiedealojen viestintää eteenpäin.

Tällä alalla pitää olla kärsivällinen ja sairaan periksiantamaton. Jos vaikka tulee haastatteluissa hylätyksi niin usko vain itseesi, aina jossakin on joku taho, joka haluaa juuri sinut palkata. Sinun pitää vain löytää oma reittisi. Tai sitten löydät sun omalla tekemiselläsi asiakkaita ja sitä kautta työllistät itsesi. Mutta periksiantamattomuus on itsellä ollut se kaiken a ja o, vaikka se välillä tuntuukin väsyttävältä. Tällä alalla on vaikea päästä kouluun ja saada jalansijaa alalle, varsinkin Suomessa on aika pienet piirit. Mutta kyllä aina löytyy se joku, joka haluaa juuri sinut töihin, ihan varmasti. Aina löytyy jokin reitti, se oma tie alalle.

Periksiantamattomuus on kaiken a ja o. Kuvassa keramiikkatöitä, jotka syntyivät Heinin harjoitellessa dreijausta yhä uudelleen ja uudelleen kunnes lopulta onnistui — tusinan verran harjoituksia myöhemmin.

Olen tykännyt tosi paljon kevytyrittäjyydestä. Jossain vaiheessa mietin, että olisin perustanut oman toiminimen, mutta jätin sen sitten tekemättä. Osittain sen takia, että kun teen Eezyn kanssa, niin säästän vain niin paljon aikaa, kun kaikki byrokratia hoituu heidän kautta. Eikä myöskään ole mitään riskiä siitä, että jäisi jokin pakollinen maksu maksamatta, varsinkin nyt, kun myös YEL hoituu sitä kautta. Helpottaa ihan hirveästi, kun voin seurata koko ajan, miten rahaa sitä YELiä varten säästyy jokaisesta laskutuksesta, myös kaikki vakuutusmaksut on hoidettu. Tuntuu välillä ihan hassulta, että kevytyrittäjyyttä ei katsota oikeaksi yrittäjyydeksi, mutta uskon vahvasti, että se vielä muuttuu.”


Moi! Mä oon Heini ja tämä on mun tositarina.

Olen visuaalisen viestinnän suunnittelija ja Eezy-kevytyrittäjä. Koronan myötä lopetin työnhaun ja tein päätöksen, että rupean kokoaikaiseksi kevytyrittäjäksi. Työskentelen Suomesta ja Maltalta käsin, ja siirrän toimistoni syksyllä vakituisesti Gozolle.

Käy tutustumassa portfoliooni osoitteessa https://punintended.design

Lisäksi löydät minut ja töitäni somesta:

Linkedin
Facebook
Instagram

Lue lisää tositarinoita!