Saija Hellstén aloittaa Uusi työ ry:n puheenjohtajana

Uusi työ ry:n uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Eezy Kevytyrittäjien toimitusjohtaja Saija Hellstén. Varapuheenjohtajana aloittaa UKKO.fi:n hallituksen puheenjohtaja Petri Kalliokoski. Aiemmin Uusi työ ry:n puheenjohtajana toiminut FREE.fi:n toimitusjohtaja Joonas Tuompo jatkaa hallituksen jäsenenä. Muut hallituksen jäsenet ovat Floyn toimitusjohtaja Tommi Hämäläinen ja Odealin toimitusjohtaja Tuomas Lager.

Saija Hellstén on toiminut Uusi työ ry:n hallituksessa yhdistyksen perustamisesta vuodesta 2018 asti.

”Kevytyrittäjyys on kasvava ja merkittävä työllistymisen tapa ja toimiala on jatkuvassa kasvussa. Kehitämme vastuullisuustoimiamme ja panostamme yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen sekä haluamme olla entistä vahvemmin mukana uudistamassa suomalaista työelämää ja sen sääntelyä. Tartun innolla puheenjohtajan tehtävään ja uskon, että uuden hallituksen ja toiminnanjohtajan voimin saamme vielä paljon aikaan”, Hellstén sanoo.

Uusi työ ry on itsensätyöllistämisen ja kevytyrittäjyyden edistäjä ja puolestapuhuja. Yhdistyksen tarkoituksena on tuottaa ajantasaista ja puolueetonta tietoa kevytyrittäjyydestä sekä selkeyttää toimialan toimintaedellytyksiä. Uusi työ ry:n jäsenyritykset (Eezy Kevytyrittäjät, FREE.fi, Floy, Odeal ja UKKO.FI) edustavat toimialasta noin 80 prosenttia liikevaihdolla mitattuna. Uusi työ ry on luonut toimialalle eettiset ohjeet, joita jäsenyritykset ovat sitoutuneet noudattamaan. 

Lisätietoja löydät Uusi Työ ry:n nettisivuilta.