Ammatillisten unelmien eteenpäin vieminen ei vaadi vuorien siirtämistä – pieni askel on suurten asioiden alku

Oletko kyllästynyt tarinoihin, joissa ihminen irtisanoutuu työstään, myy omaisuutensa, hyppää suureen tuntemattomaan ja yhtäkkiä kaikki hänen unelmansa ovatkin toteutuneet? Jos kyllä, ei hätää – sinun ei tarvitse ottaa mielipuoliselta tuntuvia riskejä viedäksesi urahaaveitasi eteenpäin, kirjoittaa toimittaja ja mediayrittäjä Taru Tammikallio.

Kun kerron omaa uratarinaani, kiiruhdan usein sanomaan, että “kannattaa sitten punnita riskit tarkkaan ja miettiä, kuinka hyvin sietää stressiä ja epävarmuutta”, sillä en välttämättä neuvoisi muita ottamaan lopareita ennen kuin on harmainta hajua siitä, milloin tienaa seuraavan euronsa työllään. Klassinen “älä tee, kuten minä teen, tee kuten minä sanon” -tilanne.

Lisäksi koen, että ruusuiset sankaritarinat eivät useinkaan anna realistista kuvaa todellisuudesta. Emme useinkaan kuule niitä tarinoita, joissa unelmiaan kohti lähteneen henkilön suunnitelmat menevät pahimmalla mahdollisella tavalla päin mäntyä ja suuri onnistuminen jää tulematta.

Tarkoittaako tämä nyt sitä, että omien ura- ja yrittäjyyshaaveiden perään ei kannata lähteä? Ei tietenkään! Ehdottomasti kannattaa. Mutta se kannattaa tehdä tavalla, joka sopii sinulle, eikä syöstä muuta elämääsi totaalisesti raiteiltaan.

Pienin askelin suureen muutokseen

Vaikka uramuutokseni voi kuulostaa jonkun korvaan liiallisen riskaabelilta (otin loparit varhaiskasvatuksen työstäni ja ryhdyin etsimään töitä media-alalta, vaikka minulla ei ollut alan kokemusta, koulutusta ja verkostoja – lopulta ryhdyin yrittäjäksi, kun työnhaku ei tuottanut tulosta), totuus on se, että nämäkin suuret muutokset lähtivät pienen pienistä askeleista.

Yksi askel oli se, että uskalsin edes myöntää itselleni, että kaipaan muutosta urallani. Toinen taas se, että pohdin, mitä oikein haluan. Sen jälkeen perustin oman blogin ja lopulta pikkuhiljaa testasin osaamiseni myymistä Eezy Kevytyrittäjäpalvelun kautta. Pikkuhiljaa uskalsin tehdä isompia siirtoja omien urahaaveideni eteen.

Jos en olisi ottanut noita pieniä askeleita urahaaveideni eteen, en varmasti voisi tänä päivänä sanoa, että olen päässyt tekemään juuri niitä asioita, joista aikoinaan unelmoin – kuten kirjoittamaan kolumneja, tekemään podcastia, julkaisemaan omaa musiikkia, tekemään työkseni luovia sisältöä, sekä tietysti kirjoittamaan esikoiskirjaani Oman elämäsi Superstara® – toteuta ammatilliset unelmasi, (Viisas elämä 2020) jossa kerron oman tarinani, sekä jaan kahdeksan askelta, jotka auttavat sinua viemään unelmaasi eteenpäin ja konkreettisiksi teoiksi.

Aina voi tehdä jotain

Jos siis koet, ettet voi ottaa askeleita haluamiesi asioiden eteen, koska riskit hirvittävät, minulla on sinulle lohduttava uutinen – pienin askelin aloittaminen sopii monille paremmin kuin hyvin! Mieti, mikä on pienin askel haluamasi asian eteenpäin viemiseen, jonka voit tehdä heti. Ja sitten teet sen.

Älä siis ikinä ajattele, ettet voi tehdä mitään haluamasi eteen. Aina voi tehdä jotain. Ja se on paras mahdollinen alku paljon suuremmille asioille. Yksi kirjani viesteistä (ja pointeista ylipäätänsä) onkin seuraava:

”On fiksumpaa toimia ja tehdä sitten johtopäätökset kuin pähkäillä lopputulosta loputtomiin ilman toimintaa”

Kun pidät tämän mielessäsi, lukuisat mahdollisuudet ovat sinulle auki.

Kirjoittaja: Taru Tammikallio

Taru Tammikallio on luovan alan moniosaaja, joka hyppäsi tuntemattomaan ja vaihtoi varhaiskasvatuksen opettajan työt mediayrittäjän arkeen. Missiona kiinnostavien sisältöjen luominen, työelämän tabujen murtaminen ja parempi työelämä.

Seuraa Tarua Instagramissa ja Linkedinissä

Tutustu myös:

Uusi vuosi ja unelmat vielä toteuttamatta – ryhtyisinkö kevytyrittäjäksi?

Kevytyrittäjyys vai oma Y-tunnus?