Soitonopettaja ja rehtori Matti Kuuppo: Kevytyrittäjyys auttaa keskittymään olennaiseen

Päivätyökseen lukio-opetuksen parissa työskentelevä turkulainen Matti Kuuppo on toiminut soitonopettajana jo 15 vuoden ajan, joista kuusi vuotta hän on käyttänyt Eezyn kevytyrittäjäpalvelua.

Matti pyörittää Turussa jo pitkään toiminutta Pop-Rock-Jazz Oppilaitosta, johon hän päätyi rehtorin tehtäviin kaksi vuotta sitten. Kevytyrittäjyys on ollut oikea valinta Matille ja muille oppilaitoksen musiikinopettajille, jotka käyttävät yhdessä Eezyn kevytyrittäjäpalvelua.

“Kevytyrittäjyyden helppo puoli on, että pystyy helposti skaalaamaan työn määrää. Lisäksi yrittämiseen kuuluu erilaisia juoksevia kuluja ja muita asioita, joista ei tarvitse kevytyrittäjänä huolehtia. Tärkeintä on kuitenkin helppous ja vapaus. Sivutöiden ja extrahommien hoitaminen on ollut erittäin helppoa kevytyrittäjänä”, Matti kertoo.

Sujuvampaa laskutusta

Matille yksi syy Eezy Kevytyrittäjien valintaan oli laskuttamisen helppous ja monipuoliset maksuvaihtoehdot. EezyPay-maksuratkaisu on osoittautunut erittäin käteväksi säännöllisten asiakkaiden laskuttamisessa. Eezy Kevytyrittäjät mahdollistaa myös porukkalaskutuksen, jolloin isompi tiimi voi laskuttaa yhdessä samalla kertaa.

“Olemme käyttäneet laskuttamiseen ihan perinteistä sähköpostilaskua sekä EezyPayta. EezyPaylla on todella helppoa hoitaa asiakkaat, jotka käyvät säännöllisesti, esimerkiksi kahden kuukauden aikana kahdeksan kertaa soitto- tai laulutunnilla. EezyPay-linkin jakaminen asiakkaalle on helppoa, ja hän maksaa sen sitten itsenäisesti”, Matti kertoo.

Kevytyrittäjyys helpottaa musiikinopettajan työtä

Matin mukaan Pop-Rock-Jazz Oppilaitoksen lahjakortit ovat erityisen suosittuja tiettyinä vuodenaikoina – EezyPayn ansiosta lahjakorttien laskuttaminen on mutkatonta. Kun asiakas tilaa lahjakortin soitto- ja laulutunneille, Matti voi lähettää maksulinkin, jonka kautta asiakas voi maksaa saman tien. Maksamista helpottaa, että asiakkaiden tai Matin ei tarvitse kirjata esimerkiksi osoitetietoja.

“Olen kysynyt myös asiakkailta palautetta EezyPaysta ja he ovat olleet erittäin tyytyväisiä siihen.”

“EezyPaylla laskuttaminen on ollut helpompaa kuin se, että kysyn kaikki tiedot, lähetän asiakkaalle laskun ja heillä on sitten 14 päivää aikaa maksaa. Ihmiset tykkäävät käyttää esimerkiksi MobilePayta, ja heillä on valinnanvapaus maksaa haluamallaan tavalla saman tien. Helppouden lisäksi toinen EezyPayn etu on sen maksuttomuus”, Matti kehuu.

Miksi Eezy Kevytyrittäjät?

Matti päätyi aikoinaan Eezy Kevytyrittäjien asiakkaaksi Pop-Rock-Jazz Oppilaitoksen silloisen rehtorin ehdotuksesta. Lisäksi hänellä oli jo entuudestaan hyvä mielikuva Eezystä, joka on yksi Suomen johtavista palveluntarjoajista. Nykyään kaikki oppilaitoksen soiton- ja laulunopettajat käyttävät Eezyn kevytyrittäjäpalvelua.

“Kannattaa rohkeasti lähteä kokeilemaan, sopiiko kevytyrittäjyys sinulle.”

“Meille on ollut järkevämpää keskittää kaikki saman yrityksen alle. Näin olen saanut esimerkiksi palvelumaksuprosentin alemmas. Kevytyrittäjyys sopii minulle hyvin, koska liiketoiminta on sivutoimista ja siksi Eezyn kautta helppo toteuttaa”, Matti sanoo.

Kevytyrittäjyys antaa vapautta keskittyä olennaiseen

Matti kannustaa kevytyrittäjyydestä kiinnostuneita kokeilemaan, sillä kynnys aloittamiselle on matala. Kevytyrittäjänä pääsee myös keskittymään itselle tärkeimpiin asioihin talous- ja veroteknisten velvollisuuksien sijaan.

“Kannattaa rohkeasti lähteä lähteä kokeilemaan, sopiiko kevytyrittäjyys sinulle. Jos koet, että kevytyrittäjyys ei ole sinulle, niin voit aina lopettaa sen. Kevytyrittäjyyteen ei myöskään kuulu ylimääräisiä koukeroita. Esimerkiksi yritysrekisteriin ei tarvitse ottaa yhteyttä. Verovelvollisuuteen liittyvistä asioistakaan ei tarvitse huolehtia itse.”

“Toki voisin perustaa oman yrityksen, jos haluaisin kasvattaa toimintaa, mutta sen mukana tulisi sitten omat velvoitteensa. Siinä joutuisi kuitenkin ulkoistamaan laskutuksen ja muita palveluita. Itse keskityn mieluummin oikeisiin hommiin ja palveluiden tarjoamiseen asiakkaille”, Matti kannustaa.

Sopiiko kevytyrittäjyys sinulle?

Tee testi ja selvitä olisiko kevytyrittäjyys sinun juttusi!

Näppärällä viiden kysymyksen testillä selvität, sopisitko sinäkin työn vapaudesta nauttivaksi Eezy-kevytyrittäjäksi.

Onko sinulla kysyttävää?

Voit aina soittaa, lähettää sähköpostia ja viestitellä kanssamme chatissa. Voit myös tulla juttelemaan paikan päälle tai sopia videotapaamisen.
Palvelemme arkisin klo 8-16, puh. 09 4242 1565 | startti.kevytyrittajat@eezy.fi