Alojensa pioneerit Eezy Kevytyrittäjät ja Elisa Esports yhteistyöhön

E-urheilun edelläkävijä Elisa Esports ja Suomen ensimmäinen kevytyrittäjäpalvelu Eezy Kevytyrittäjät aloittavat yhteistyön ja lähtevät yhdessä kasvattamaan tietoisuutta uudenlaisista tavoista tehdä töitä. Eezy Kevytyrittäjät on tarjonnut jo vuodesta 2008 alkaen kevyemmän vaihtoehdon perinteiselle yrittäjyydelle ja tarjoaa kilpapelaamisen ympärillä toimiville tahoille markkinoiden parhaan palvelun itsensä työllistämiseen. Palvelu onkin mahdollistanut monelle e-urheilun parissa toimivalle oman intohimon parissa työskentelyn.

E-urheilu, esports eli elektroninen urheilu on nimensä mukaisesti tietotekniikkaa hyödyntävää kilpaurheilua ja kilpapelaamista. E-urheilu on noussut maailmanlaajuisesti yhdeksi seuratuimmista lajeista: sitä seuraa globaalisti noin 500 miljoonaa katsojaa ja Suomessa e-urheilun suosio kasvaa jatkuvasti. Elisa on ollut suuressa roolissa e-urheilun nostamisessa Suomessa kansan tietoisuuteen, mm. mahdollistamalla Suomen ensimmäistä e-urheilu areenatapahtumaa sekä järjestämällä useita Suomen mestaruusturnauksia. Työelämään e-urheilu on muodostanut kokonaan uuden alan, joka työllistää yhä enemmän osaajia. 

Tulevaisuuden työelämää leimaavat vapaus ja monimuotoisuus 

E-urheilussa nähdään jo viitteitä siitä, millaista tulevaisuuden työelämää kohti olemme menossa. Ala on täynnä osaajia, joiden ammattinimikkeet ovat jotakin aivan uutta, työpäivät koostuvat eri projekteista ja palkkapussit eri lähteistä. Esportsin parissa työskentelee laaja joukko erilaisia osaajia: mm. kilpapelaajia, valmentajia, striimaajia, juontajia, tuomareita ja tapahtumatuottajia. Osaajia yhdistää intohimo e-urheiluun, mutta tilaa on myös muilta aloilta tuleville. Työtä tehdään joustavasti itselle sopivalla tavalla ja omaa verkostoa hyödyntäen. Monet alan osaajat ovat valinneet toimintamuodokseen kevytyrittäjyyden, sillä se on helpompaa, ja säästää aikaa sekä vaivaa verrattuna omaan toiminimeen tai osakeyhtiöön. 

Mitä e-urheilu olisi ilman kevytyrittäjyyttä? 

Esports-alalla tehdään paljon projekti- ja keikkaluontoisia töitä, joihin kevytyrittäjäpalvelun käyttö sopii erityisen hyvin perinteisen yrittäjyyden sijaan. Kevytyrittäjänä on mahdollista tehdä keikkoja palkkatyön ohessa, kokeilla omia siipiään yrittäjänä ja kun siivet kantavat, keskittyä itse työn tekemiseen yrityksen pyörittämisen sijaan.  

Esports-osaajien on mahdollista hypätä vain johonkin itseä kiinnostavaan projektiin ja projektin valmistuttua jatkaa matkaa taas seuraavaan. Kevyemmän yrittäjyyden ansiosta e-urheilun osaajien on mahdollista toteuttaa unelmiaan itselleen sopivalla tavalla. 

”Olen erittäin innoissani, kun saamme kevytyrittäjyyden asiantuntijan ja pioneerin yhteistyökumppaniksemme. E-urheilu kehittyy huimaa vauhtia ja Eezy Kevytyrittäjien tarjoama palvelu on alan kasvun yksi merkittävä mahdollistaja. Ammattitaito sekä kokemus loistavat Eezy Kevytyrittäjien toiminnasta, ja on mahtavaa lähteä yhdessä kehittämään entistä kirkkaampaa tulevaisuutta kotimaiselle e-urheilukentälle”, sanoo Teemu Koski, Head of Elisa Esports. 

”Yhteistyömme Elisan kanssa tulee kasvattamaan tietoisuutta uudenlaisesta työelämästä ja kannustamaan unelmien tavoitteluun. Yhdelle unelma voi olla sitä, että saa tehdä työkseen mielekästä työtä, toiselle se on helppoutta ja vapautta, kolmannelle vaikkapa oman osaamisensa viemistä uudelle tasolle. Kevytyrittäjyys on nimenomaan yksilön vapautta ja helppoutta yrittää ja tehdä työtä”, kiteyttää Minna Mäkelä, Eezy Kevytyrittäjien markkinointipäällikkö. 


Eezy Kevytyrittäjät on Suomen ensimmäinen kevytyrittäjien laskutuspalvelu, jolla on yli 30 000 rekisteröitynyttä käyttäjää ja 12 vuoden kokemus kevytyrittäjyydestä. Palvelu huolehtii laskutukseen, vakuuttamiseen, verotukseen ja palkanmaksuun liittyvästä byrokratiasta kevytyrittäjän puolesta. Eezyn kevytyrittäjä työskentelee yrittäjämäisesti, ilman omaa y-tunnusta. Eezy Kevytyrittäjät on osa Eezy-konsernia, jonka visiona on olla Suomen merkittävin työelämän toimija.  

Tutustu Eezy Kevytyrittäjiin tarkemmin: https://kevytyrittajat.eezy.fi  

Elisa on tietoliikenne- ja digitaalisten palveluiden edelläkävijä. Asiakkaanamme on 2,8 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota, ja kattavassa verkossamme on yli 6,3 miljoonaa liittymää. Yhteistyö mm. Vodafonen ja Tele2:n kanssa mahdollistaa kansainvälisesti kilpailukykyiset palvelut. Päämarkkina-alueemme ovat Suomi ja Viro, tarjoamme digitaalisia palveluita myös kansainvälisille markkinoille. Elisan osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä. Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 1,84 miljardia euroa ja henkilöstöä 4 900. Vastuullisena suomalaisena markkinajohtajana toimintaamme ohjaa toiminnan jatkuva parantaminen. Vuoden 2020 aikana olemme hiilineutraali yhtiö. Lisätietoja elisa.fi, Facebookissa @elisasuomi ja Twitterissä @ElisaOyj 

Tutustu Elisa Esportsiin tarkemmin:https://elisaesports.fi