Vastuullisuusvaikuttaja Outi Pyy kertoo kymmenvuotisesta urastaan kevytyrittäjänä

Outi Pyy on IVALO.COM:in vastuullisuusjohtaja, minkä lisäksi hän on toiminut jo 10 vuoden ajan kevytyrittäjänä Eezyllä. Kymmenessä vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon, ja Outi on tehnyt monenlaista työtä kevytyrittäjänä muiden töidensä ohessa. Lue Outin tarina kevytyrittäjyydestä ja nappaa mukaan Outin vinkit oman työn hinnoitteluun.

Outi tunnetaan tekstiilialan ammattilaisena ja Suomen johtavana vastuullisuusvaikuttajana esimerkiksi hänen kierrätysmuodista kertovan bloginsa ja vastuullisuutta käsittelevän Instagram-tilinsä ansiosta. Vaikuttamisellaan Outi pyrkii tulkkaamaan näitä, usein monimutkaisia aiheita kuluttajille.

Kevytyrittäjänä Outi on päässyt hyödyntämään asiantuntemustaan monipuolisesti. Erilaisten töiden lista on pitkä, johon kuuluu vastuullisuusvaikuttajan työn lisäksi muun muassa kouluissa ja oppilaitoksissa luennointi, vastuullisuuskonsultointi yrityksissä, mobiilisovelluksen suunnittelu, Visual Merchandiserin työ sekä pukujen suunnittelu esimerkiksi Linnan juhliin ja artistien esiintymisiin.

Kevytyrittäjyys on mahdollistanut oman idean testaamisen

Omaa liiketoimintaansa suunnittelevan voi olla vaikea selvittää, onko omalle idealle riittävästi kysyntää ja ostajia. Ilman tapaa testata omaa ideaa, aloittava yrittäjä joutuu ottamaan suuren riskin. Onneksi kevytyrittäjyys vähentää esteitä oman liiketoiminnan aloittamiselle, Outi kertoo:

“Olen joutunut keksimään ammattini kolme kertaa uudelleen 25-vuotisen työurani aikana, joten kevytyrittäjyys on sallinut kevyen testaamisen. Olen suuren osan kymmenestä vuodesta kevytyrittäjänä ollut osa-aikaisissa töissä ja kehittänyt omaa liiketoimintaa sen rinnalla.

Vielä puolitoista vuotta sitten pääsääntöinen ammattini oli vastuullisuusvaikuttaja, joka on Suomessa vielä hyvin uusi ammattikunta. Tämän lisäksi oma toimialani on todella kapea. Kevytyrittäjänä olen voinut testata, mistä voi laskuttaa ja millaisia työt ovat. Kehitin esimerkiksi luento-ohjelmani tajutessani, että minulla on valtavasti tietoa, jota en kaikkea pysty välittämään sosiaalisen median kautta tai blogissani.“

Kevytyrittäjyys on auttanut etenemään uralla

Kevytyrittäjänä Outi on päässyt toteuttamaan ideoitaan ilman perinteisen yrittäjyyden byrokratiaa tai yrityksen perustamiseen liittyviä riskejä;

“En olisi vielä 10 vuotta sitten uskonut, että luennointi on yksi päätehtävistäni tai haluaisin edes tehdä sitä. Kevytyrittäjänä olen päässyt testaamaan ideaani ilman osakeyhtiön perustamista, mikä puolestaan vaatisi valtavasti liikevaihtoa vuodessa. Kevytyrittäjyys on auttanut edistymään tällä uralla ja miettimään, miten työ olisi taloudellisesti kannattavaa. Näen, että ilman kevytyrittäjyyttä Suomi olisi menettänyt maana huikean asiantuntijan.”

Kevytyrittäjyydessä on miellyttänyt myös sen mukanaan tuoma vapaus ja liiketoiminnan ketteryys, kun ideoiden toteuttamiselle ei ole esteitä. “Jos saan idean tänään, niin voin alkaa myymään sitä jo huomenna. Se sopii hyvin monenlaiseen liiketoimintaan”, Outi kertoo.

Miksi Eezy?

“Syy miksi tulin Eezylle oli juurikin ajatus siitä, että en halua nähdä niitä kuitteja ja veroilmoituksia. Minulle tulee aina järkyttävä hiki, kun joudun menemään verottajan sivuille, ja se on nuorempana estänyt tekemästä asioita. Kevytyrittäjyys on myös eri asia kuin, että kirjanpitäjä hoitaisi asiat.

Olen voinut tyytyväisenä seurata muiden yrittäjien tekemistä ja ajatella, että minun ei tarvitse soitella kirjanpitäjälle tai kytätä perässä laittaako se asiat sinne oikein. Olen voinut aina luottaa siihen, että Eezy hoittaa hommat puolestani, kuten verottajalle asioinnin ja alvit.”

“Voin oikeasti keskittyä omaan liiketoimintaan ja sen kehittämiseen, sillä ilman kehittämistä, liiketoiminta ei kasva.”

Kevytyrittäjänä toimiminen sallii kokeilemisen ja virheiden tekemisen

“Olen tehnyt kaikki virheet, mitä liiketoiminnassa voi tehdä, mutta niistä on sitten opittu ilman, että olisi tullut liiketoiminnan kaatavaa katastrofia. Oma kokemukseni kevytyrittäjyydestä on ollut niin positiivinen, myös omalle mielenterveydelle. Yrittäjänä toimineet tietävät, että omasta mielenterveydestä huolehtiminen on tärkeää joka päivä.“

Tällä hetkellä Outi tekee kevytyrittäjänä töitä työnsä ohessa IVALO.COM:in vastuullisuusjohtajana aina, kun hänen asiantuntijuutta tarvitaan. “Olisi harmi, jos siitä ei pystyisi laskuttamaan. Nyt minun ei ole tarvinnut perustaa omaa yritystä ja käydä läpi siihen liittyvää rumbaa, kirjanpitoa myöten”, Outi kertoo.

“Täysipäiväisen duunin rinnalla voi tehdä monenlaisten tahojen kanssa näkyvää ja tärkeää työtä, olivatpa asiakkaat yksityisiä yrityksiä tai julkisia tahoja.”

“On tosi iso riski tässä maailman ajassa lähteä kokonaan yrittäjäksi vain testatakseen liiketoimintaa, sillä se on heti monien kymmenien tuhansien eurojen riski, ja riski mielenterveydelle.

Kevytyrittäjänä pystyy testaamaan omia ajatuksia ja ideoita, joten liiketoimintaan saadaan ideoita, ajatuksia ja tekemistä, mitä ei aikaisemmin olisi välttämättä ollut, koska perinteinen puoli ei sitä salli.“

Eezyn asiakaspalvelu ja kevytyrittäjien puolen pitäminen saavat kiitosta

Outilta kiitosta saavat erityisesti Eezyn asiakaspalvelu sekä aktiivinen tiedottaminen kevytyrittäjille tärkeistä asioista. “Asiakaspalvelun kanssa on ollut mukava tehdä töitä, koska se on pelannut aina. Olen saanut vastaukset tosi nopeasti aina, kun on ollut jotain kysyttävää. Olen itse entinen asiakaspalvelun ammattilainen, joten tunnistan hyvän asiakaspalvelun”, Outi kehuu.

“Eezyltä on aina saanut hyvät vastaukset asioihin, joista minulla ei ole itse kokemusta ja tarvitsen jonkun muun asiantuntijuutta. Eezy osaa myös ennakoida mahdollisia kysymyksiä, vaikka en aina osaisi kysyä oikeaa asiaa. Heiltä tulee tosi hyviä asiakaskirjeitä esimerkiksi YEL:iin ja sen muutoksiin liittyen. Eezy on pitänyt hyvin kevytyrittäjät kartalla muun muassa lakimuutoksista.

Olen myös ollut iloinen Eezyn poliittisesta proaktiivisuudesta yrityksenä ja sen vaikuttamistyöstä esimerkiksi hallituksen suuntaa. Sen ansiosta saadaan uudentyylisiä liiketoiminnan muotoja, jotka ovat linjassa tavallisen yrittäjyyden kanssa. Ei tarvitse itse olla hoitamassa näitä asioita, vaan joku muu tekee sen.”

Outi Pyy
Kuvaaja: Sam Jamsen

Outin vinkit oman työn hinnoitteluun

Outi on aiemminkin puhunut oman työn hinnoittelusta ja sen tärkeydestä yrittäjyydessä. Tässä kolme vinkkiä kevytyrittäjille tai kevytyrittäjyyttä harkitseville työnsä hinnoitteluun:

1. Pidä tarkkaa kirjaa työajan käytöstä

Outi neuvoo kevytyrittäjiä miettimään, mitä kaikkea muuta omaan liiketoimintaan kuuluu laskutettavan työn lisäksi. Laskelmia omasta työajasta ei saa kohdillee, jos ei pidä kirjaa näkymättömästä työstä.

“Yrittäjän tunti ei tarkoita tuntia työtä, sillä siitä ehkä 10 minuuttia on varsinaista työtä. Muu aika kuluu myyntiin, markkinointiin, puheluihin, tuotekehitykseen ja palavereihin. Nettisivujakin pitäisi ehtiä päivittämään ja postaamaan instatilille.

Ero palkansaajan ja yrittäjän välillä on, että yrittäjälle ei makseta tästä omaa yritystä koskevasta sivutyöstä, sillä laskutat vain asiakastöistä. Näkymättömien työtuntien osuus pitää siis olla sisäänrakennettuna jokaiseen työtarjoukseen ja laskuun.

“Kannattaa budjetoida päivälle enintään viisi laskutettavaa tuntia ja varata kolme tuntia näkymättömälle työlle, jos aikoo pysyä kahdeksan tunnin työpäivässä.”

2. Arvioi oman työn arvo

Outi kannustaa yrittäjää pohtimaan, mitä lisäarvoa asiakkaat saavat juuri hänen kanssaan työskentelystä:

“Kallis ja halpa ovat subjektiivisia käsitteitä. On tärkeää määrittää palvelun hinta, mutta myös sen oikea arvo. Toteuttavan työn hinta on jotain, mutta sen arvo muodostuu monesta asiasta, kuten asiantuntijuudesta, ongelmanratkaisusta ja kysynnästä. Näitä ei kannata sekoittaa keskenään.”

“Usein yrittäjät ajattelevat, mitä he itse maksaisivat myymästään tuotteesta tai palvelusta. Tämä on iso virhe.”

3. Muista tarkistaa hintasi säännöllisesti

Yksi yrittäjien tekemistä virheistä Outin mukaan on hintojen pitäminen samana vuodesta toiseen, vaikka hintataso, materiaalien kustannukset ja oma kokemus kasvaisivat:

“Hintaa pitää nostaa joka vuosi. On yrittäjiä, jotka pitävät hinnastonsa samana vuodesta toiseen ilman kulu- ja inflaatiotarkistuksia. Ne kuitenkin unohtuvat helposti. Oman työn hinta pitää olla suhteessa talouden kehitykseen.”

“Voi tuntua pahalta nostaa hintaa, sillä yrittäjä saattaa ajatella, että se olisi ahnetta. Sen sijaan se on oman mielenterveyden suojelua ja fiksua talousajattelua.”

Outi joutuu nykyisessä työssään usein vertaamaan materiaalien hintoja siihen, mitä ne olivat esimerkiksi 10 tai 20 vuotta sitten. Tässä hän on käyttänyt apunaan Tilastokeskuksen työkalua, jolla voi tarkistaa muutoksen rahan arvossa.

“Kevytyrittäjyys on maailmanmuuttajien hommaa”

Outi kannustaa harkitsemaan kevytyrittäjyyttä erityisesti, jos liiketoiminnan kulurakenne on kevyt, kuten graafisessa suunnittelussa ja luennoinnissa.

“Kevytyrittäjyyttä kannattaa harkita varsinkin, jos ei ole esimerkiksi työhuonevuokraa tai muuta tilavuokraa, eikä työ vaadi materiaalitarveikkeiston ostamista. Kokeilemalla kevytrittäjyyttä voi löytää uudenlaista tekemistä. Ihmiset lähtevät tekemään asioita, joita haluaisivat maailmassa muuttaa, joten kevytyrittäjyys on siinä mielessä maailmanmuuttajien hommaa.”

Artikkelikuva: Sam Jamsen

Sopiiko kevytyrittäjyys sinulle?

Tee testi ja selvitä olisiko kevytyrittäjyys sinun juttusi!

Näppärällä viiden kysymyksen testillä selvität, sopisitko sinäkin työn vapaudesta nauttivaksi Eezy-kevytyrittäjäksi.

Aloita kevytyrittäjyys vaikka heti

Haluaisitko kevytyrittäjäksi? Eezyn palveluun rekisteröityminen on maksutonta, eikä se velvoita sinua mihinkään. Maksat palvelun käytöstä vasta palkanmaksun yhteydessä. Aloita vaikka saman tien tai tutustu rauhassa.

Rekisteröidy maksutta

Tee työ

Veloita asiakasta