Hinnankorotus on tarpeen kun kulut kasvavat

Hinnankorotus – 4 vinkkiä kevytyrittäjälle miten nostaa palvelun hintaa

Hinnankorotus ei koskaan ole helppoa, mutta oman työn hintaa on siitä huolimatta perusteltua pohtia aika ajoin. Omaa hinnoittelua kannattaa tarkistella sitä mukaa, kun oma ammattitaito ja erityisesti asiakkaan työstä saama lisäarvo kasvaa. Jos sinulla on vuodesta toiseen sama hinta kuin toimintasi alkaessa, se on todennäköisesti korotuksen tarpeessa. Lue vinkkimme miksi hintoja kannattaa nostaa ja miten sen teet!

Helpoin kikka hinnan nostamiseen: yksinkertaisesti hinnankorotus

Saatat tunnistaa tilanteen, jossa olet laskuttanut yhtä ja samaa asiakasta jo jonkin aikaa, ja hinnankorotus tuntuu hankalalta aiheelta. Sen ei kuitenkaan tarvitse olla niin. Hintojen nostamista ei kannata turhaan pelätä vaikkakin aluksi saattaa herätä ajatus, että asiakkaat kaikkoaisivat. Ostopäätöstä tehdessä hinta ei nimittäin ole ainut ratkaiseva tekijä. Asiakkaat arvostavat useasti luotettavuutta, laatua, toimitusvarmuutta ja ripeyttä. Näistä asiakas on valmis myös maksamaan. Halvimmalla hinnalla ei edellä mainittuja asioita useimmiten saa, ja sen asiakkaasikin tietää.

Hetkiä, jotka ovat otollisia hinnankorotukselle:

  1. Uuden tarjouspyynnön saapuessa
  2. Silloin kun asiakkaita on jonoksi asti ja osaamisellesi on paljon kysyntää
  3. Esim. vuoden vaihteessa, kun asiakassuhde on hyvinkin vakiintunut ja yhteistyö on jatkunut useamman vuoden ajan.

Jos kustannukset kasvavat, hinnankin tulisi nousta

Kevytyrittäjän ja yrittäjän hinnoittelussa tulee ottaa huomioon myös ulkoisten tekijöiden aiheuttama tarve hinnankorotukselle. Ulkopuolisia tekijöitä ovat mm. materiaalien ja vuokrakulujen kallistuminen tai muiden työhön liittyvien kulujen kasvu. Muiden kustannusten noustessa myös omaa hinnoittelua kannattaa ja pitääkin nostaa, muuten työstä jää itselle vähemmän palkkaa. Kannattaakin laskea oma kateprosentti ja aika ajoin tarkistaa, että pysyykö se samalla tasolla – ja tarvittaessa viilata hintoja.

Työn tulee olla tekijälleen kannattavaa ja hinnan tulisi olla linjassa muiden samalla alalla toimivien yrittäjien ja kevytyrittäjien kanssa. Hintoja polkemalla tekee karhunpalveluksen itselleen ja koko alalle. Jos et ole vielä lukenut vinkkejämme Miten hinnoitella oma työ kevytyrittäjänä, suosittelen lämpimästi!

Näin lasket sopivan hinnankorotuksen – ja näin siitä hyödyt

Miten hinnankorotus sitten kannattaa laskea, miten se näkyy laskutushinnassasi ja mikä vaikutus sillä on ansioihisi? Tässä havainnollistava esimerkki:

  • Olet laskuttanut tuttuja ja pitkäaikaisia asiakkaita useamman vuoden ajan suunnittelutöistä hintaan 35 euroa / tunti. Tunteja kuukaudessa on tullut yhteensä n. 100, jolloin kuukausittaiseksi laskutushinnaksi muodostuu 3 500 euroa.
  • Oma ammattitaitosi on kasvanut ja hintaa voisi nostaa 5 % (yleensä korotukset ovat n. 2-3 % vuodessa). Euromääräisesti tämä vastaa 1,75 euron korotusta tuntihintaan, jolloin laskutushinta jatkossa on 36,75 euroa tunnilta.
  • Kuukausitasolla hinnan korottaminen nostaa kuukausiansioitasi 175 eurolla.
  • Vuositasolla tuntihinnan nostaminen 1,75 eurolla nostaa ansiotasi yhteensä jopa 2 100 eurolla.

Esimerkkilaskelma

Nykyinen laskutushinta / h35 €
Hinnankorotus5 %
Uusi laskutushinta / h36,75 €
Tuntimäärä kuukaudessa100
Nykyinen hinnoittelu
Kuukaudessa (35 € x 100 h)3 500 €
Vuodessa42 000 €
Uusi hinnoittelu, sis. hinnan korotus
Kuukaudessa (36,75 € x 100 h)3 675 €
Vuodessa 44 100 €
Esimerkkilaskelma miten pienikin oman työn hinnankorotus vaikuttaa vuositasolla merkittävästi kevytyrittäjän tuloihin.

Vuodessa saat siis kevytyrittäjänä laskutushintaasi nostettua yhteensä 2 100 euroa! Eikä tietysti kannata tyytyä tähän, vaan hintoja kannattaa tarkistella vuosittain ja asiakasmäärän kasvaessa.

Miten viestiä hinnankorotuksesta asiakkaalle?

Jos kyseessä on uusi asiakas, hinnankorotusta ei tarvitse erikseen perustella, riittää että kirjaat tarjoukseen palvelusi hinnan. Uudella asiakkaallasi ei ole tietoa aiemmista hinnoistasi, ja siksi hinnankorotus käy helposti ja ilman erityistoimenpiteitä.

Sen sijaan pitkäaikaisille asiakkaille hinnankorotuksesta kannattaa kertoa suoraan ja hinnankorotus kannattaa perustella lyhyesti ja selkeästi ystävälliseen sävyyn. Perusteluita voivat olla esim. kasvaneet kustannukset, inflaatio, palvelun nopeutuminen, työmäärän tai kysynnän kasvaminen, palvelun laadun parantuminen jne.

Jos hinnankorotuksesta seuraa asiakkaalle jotakin hyötyä (voit esim. palvella entistä nopeammin tai useammalla paikkakunnalla) se kannattaa kertoa ja kerro myös, miksi hinnanmuutos on väistämätön tai miksi se on tehtävä. Hinnankorotuksesta on myös hyvä viestiä hyvissä ajoin etukäteen, jos suinkin mahdollista, ja kertoa asiakkaalle selkeästi koska uusi hinta astuu voimaan (esim. 1.1.2022 alkaen).

Hinnankorotusta ei tarvitse pyytää anteeksi – on aivan normaalia yritystoiminnassa korottaa hintoja ja pitää huolta palvelun kannattavuudesta ja riittävästä katteesta. Harkintaa kuitenkin kannattaa käyttää siinä, kuinka paljon hintaa korottaa kerralla – hinnan tuplaaminen todennäköisesti karkottaa asiakkaat.

Laske ja suunnittele ja testaa

Kannattava hinnoittelu on kaiken a ja o ja hinnankorotus kannattaakin laskea ja suunnitella hyvin sekä viestiä selkeästi. Jos hinnankorotus arveluttaa, sitä voi testata ensin yhdellä asiakkaalla, jos mahdollista. Sitten ei muuta kuin tuumasta toimeen!

Tutustu myös:

Blogi: Tee kirjallinen sopimus – näin vältät tavallisimmat riidat toimeksiantajasi kanssa

Blogi: Tiedätkö millaisen laskun asiakkaasi haluaisi sinulta saada?

Blogi: Kevytyrittäjän kulukorvaus – Näin nappaat verohyödyn työhön liittyvistä kuluista

Kevytyrittäjän YEL-opas

Blogi: Kevytyrittäjyys vai oma Y-tunnus?